IMP-Pari kilpailu kuun viimeisinä keskiviikkoina

Kevään ajan joka kuun viimeisenä keskiviikkona on mahdollisuus kokea IMP-laskennan ”riemua”. Eli pelaamme kevään ajan joka kuun viimeisenä keskiviikkona ”IMP-rabbitin” reilun 20 jaon IMP-parikilpailun. (Helmikuussa alkaa myös maanantaisin pelatta Talvi-IMP sarja.)

Bridgen pistelaskennan pohjana on ns. Chicagon pistelasku. Jokainen voitettu tikki tuo tietyn pistemäärän (ylävärissä ja sangissa 30 pistettä, alavärissä 20 pistettä), lisäksi jaetaan hyvityspisteitä sangin, täyspelin tai slammin pelaamisesta kotiin, sekä ylitikeistä. Hyvityspisteissä huomioidaan myös vyöhykkeet, joten vaaravyöhykkeessä saa korkeammat hyvitykset kuin vaarattomassa vyöhykkeessä pelatessa.

Pari saa itselleen pisteet, mikäli pystyy pelaamaa lupaamansa sitoumuksen kotiin, muussa tapauksessa vastustajia ”hyvitetään” pietipisteillä, joiden määrä riippuu pietien lukumäärästä ja vyöhykkeistä.

Yleensä kerhoilloissa pelataan paripeliä, jolloin parien keskinäinen järjestys määritetään Chicagon pisteiden mukaan tehtävällä parempi-huonompi tyyppisellä vertailulla. Koska vertailu tehdään suoraan Chicago-pisteiden pohjalta, pienetkin erot eli yksittäisen tikin saaminen tai saamatta jättämisellä on iso merkitys. Ajatellaan esimerkiksi jakoa, jossa kaikki parit pelaavat 3NT kotiin, saaden siis tikkipisteiden lisäksi hyvityksen täyspelistä ja kotiin pelatusta sangista, mutta yksi pari onnistuu saamaan lisäksi yhden ylitikin. Tuo pari saa 30 pistettä enemmän ja voittaa vertailussa kaikki muut parit.

Paripelilaskennassa on toki oleellista, että pari löytää esim. täyspelit, mutta viimekädessä parien paremmuus ratkaistaan usein ylitikeillä, jolloin korostuvat pelinviejän riskinottokyky ja vastustajien puolustustaito esim. lähtökortin valinnassa.

Toinen yleisesti käytettävä pistelaskutapa on ns. IMP-laskenta. Sekin perustuu Chicago-pistelaskuun, mutta tarkan piste-eron vertailun asemasta siinä keskitytään enemmän pisteiden suuruusluokan vertailuun. Tällöin vertailussa esim. yhden tikin vaikutus on hyvin pieni sillä esim. yläväripelissä 400 tai 430 pistettä ovat suuruusluokaltaan lähes samanarvoisia, tuottaen vain yhden IMPin eron. Samaten kotiin pelatusta sangipelistä saatava hyvitys on mitätön, eli otitpa 10 tikkiä tarjottuasi 3NT:a tai 4H:aa tulos on sama. Oleellisempaa IMP-pelissä on pystyä tarjoamaan täyspelit ja slammit, jos sellainen korteissa on. Esim. 10 tikkiä herttapelissä antaa 420 pistettä (vaarattomassa), jos 4H on myös tarjottu, mutta jos tarjoussarja on päätynyt tasolle 2H, pistemäärä on vain 120. Ero 300 pistettä tuottaa jo 7 IMPin eron lopputulokseen. Karkeasti laskien yhden täyspelin tarjoamatta jättäminen edellyttäisi 7 jaossa ylitikin (ja yhden IMPin) ottamista.

IMP-laskentaa käytetään joukkuekilpailuissa, mutta se soveltuu myös parikilpailuun. Tällöin Suomessa yleensä pelataan ns. Butler IMP-laskennalla, jossa parin saavuttamaa tulosta verrataan kaikkien kyseisen jaon pelanneiden parien keskiarvotulokseen. Muutaman kymmenen pisteen ero keskiarvoon on impeissä vain 1-2 IMP, 300-500 pisteen ero (täyspelin tarjoamatta jättäminen) tuottaa 7-11 IMPin ero ja 1000 pisteen ero (slammi) antaa jo 14-15 IMPin eron. Keskiarvoa, johon vertailu tehdään, laskettaessa jätetään yleensä myös 1-2 parasta ja huonointa tulosta huomioimatta. Mikä osaltaan korostaa yksittäisen hyvän tai huonon tuloksen vaikutusta. Eli, jos olette ainoa slammin tarjoava pari, voitto on hieman suurempi kuin jos slammin löytävät myös muut, mutta aina slammin tarjoamatta jättäminen (silloin kun yksikin pari sen saa kotiin) on kallis moka.

Keskiviikon IMP-pelit tarjoavat hyvän mahdollisuuden keskittyä tarjoamisvaiheeseen oikean sitoumuksen löytämiseen ja tutustua monelle hieman vieraampaan bridgen pistelaskutapaan. Keskiviikon peleihin voi tulla paikalle ilman ennalta sovittua partneria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *